“Merkitsisi todella paljon päästä pelaamaan”
Suomi kohtaa EM-kisojen alkulohkon viimeisellä ottelukierroksella lauantai-iltana 16.7.2022 Saksan Milton Keynesin Stadionilla Englannissa. Suomella on alla 1–4-tappio Espanjaa ja 0–1 Tanskaa vastaan. Kokemuksena EM-lopputurnaus 2022 on silti ollut Katriinalle merkittävä.
– Onhan tämä hieno kokemus kaikille pelaajille, jotka ovat päässeet tähän jengiin. Eihän tämä ole suomalaisille ihan itsestäänselvyys, että maajoukkue on kisoissa mukana, Katriina sanoo.
– Ja täytyy olla ylpeä itsestään, että on täällä mukana ja on yksi niistä henkilöistä, jotka kuuluvat joukkueeseen. Suomessa on paljon tyttöjä, jotka unelmoivat tällaisista mahdollisuuksista. Ja kyllä tämä tulee aina olemaan isona muistona mielessä.
Katriina on toistaiseksi ollut turnauksessa vaihtopelaajan roolissa, mutta koronatartuntojen myötä myös ykkösmaalivahdin paikka vaihtuu lohkon päätöspeliin.
– Minulla on näyttöjä ja kokemusta seurajoukkuepuolelta. Katsotaan, jos pääsen pelaamaan. Olisihan se hienoa päästä pelaamaan. Kyllä se merkitsisi todella paljon. Ja olen kuitenkin yksi kisojen nuorimmista maalivahdeista.
– Totta kai olen valmiina, jos pääsen pelaamaan. Olisihan se iso asia päästä pelaamaan ja totta kai vähän myös jännä paikka, kun en ole toistaiseksi pelannut maajoukkueessa kuin vain yhden pelin.
Vastassa on vieläpä Katriinalle erityisen tuttu Saksa. Hän vietti ensimmäiset ulkomaiden vuotensa juuri Saksassa, pääasiassa Bayern Münchenissä.
– Onhan se sinänsä kiva päästä pelaamaan Saksaa vastaan, mutta tiedämme samalla, että se on yksi turnauksen parhaimmista maista. Siitä tulee hankala ja mielenkiintoinen peli.
Kokemusteni pohjalta tunnen toki vähän sitä jalkapallokulttuuria, eli miten he pelaavat, mutta ei se siinä pelissä välttämättä näkyisi.
Mukana on tuttuja pelaajiakin Bayernin ajoilta, muun muassa Sara Däbritz ja Sydney Lohmann. Däbritz pelasi päättyneellä kaudella PSG:ssä, jota vastaan Katriinan FC Fleury 91 pelasi kauden aikana peräti kolme kertaa, kahdesti Ranskan liigassa ja kertaalleen Ranskan cupissa.
– He ovat kaikki kovia ja varmasti töitä riittää, kuka ikinä meistä maalilla onkaan.